sunnuntai 18. elokuuta 2013

D'ici - delà

Tässä on nyt tullut jonkin verran säädettyä tämän blogin ulkonäön, asetusten ja luettavuuden kanssa, eikä kaikki jipot ole oikein vieläkään hallinnassa. Jos siis sivuille ilmestyy välillä jotain outoa tai tekstiä/kuvia katoaa, se on vain Hanna vääntämässä kättä bloggerin kanssa...

Varsinaisena blogina ja sen pääsivuna toimii siis tämä Dancing With Miss Hanna, jonne päivittyvät uudet postaukset aikajärjestyksessä, tuorein aina ensimmäisenä.

Blogin nimi, Dancing With Miss Hanna, juontaa juurensa opiskeluvuosiltani Englannista. Opetusharjoittelussa ollessani kävi nimittäin ilmi, että etenkin pienten lasten oli vaikeaa ääntää tuolloista sukunimeäni Koskinen. Niinpä oppilaat rohkaisivat mielensä ja kysyivät mitä kohteliaimmin, josko he saisivat puhutella minua nimellä Miss Hanna. Mielestäni ehdotus oli sangen käypä, ja siitä lähtien tanssittiin aina Miss Hannan johdolla.

Tosin ulkopuolisissa nimi herätti sangen suurta hilpeyttä. Kuulostihan Miss Hanna kieltämättä joltain epookkielokuvan yläluokkaisen neidon hahmolta, mutta ehkä lapset halusivatkin suomalaisen baletinopettajansa olevan aavistuksen verran ylimaallinen ja hienostunut?

Ylimaallista tai ei, blogini kantaa nyt ainakin toistaiseksi tätä nimeä ylpeänä ja pilke silmäkulmassa!


Enemmän tarinointia minusta ja tiestäni tanssimaailmassa löytyy Knowing Miss Hanna -välilehdeltä. Valitettavasti tuolle sivulle ei ilmeisesti saa julkaistua kuin yhden tekstin, joten jatkan tarinaa aina samaan syssyyn edellisen tarinan perään. Nuo lisäykset eivät siis näy missään päivityksinä, vaan ilmestyvät sinne sivun loppuun sitä mukaa, kun jaksan niitä ahkeroida. Kannattaa siis välillä vilkaista onko verhoa raoteltu lisää ;)

Blogin kuvat on pääsääntöisesti kerätty Pinterestistä , elleivät ne ole omiani tai ellei toisin mainita.
Mikäli kuvani loukkaavat jonkun tekijänoikeuksia tai niissä esiintyvien henkilöiden oikeuksia, pyydän ilmoittamaan asiasta viipymättä sähköpostiini hanna.tanssistudio [a] gmail.com jotta voin poistaa kuvat välittömästi. In case you want me to remove any photo I have used here in my blog, please contact me immediately (hanna.tanssistudio [a] gmail.com) and I'll remove them.

Jospa sitä nyt pääsisi vihdoin varsinaisten aiheiden kimppuun - kiitos kärsivällisyydestänne!










D'ici - delà, suomennettuna vaikkapa 'täältä sinne' tai 'sinne tänne', on edistyneen tason liike, jota käytetään jalan ollessa ojennettuna ilmassa. Jalka kuljetetaan suorana edestä sivulle ja takaisin eteen, tai takaa sivulle ja takaisin taakse. Sen voi tehdä myös aloittaen sivulta, tai jalan voi kuljettaa edestä-taakse-eteen tai takaa-eteen-taakse. Liike on varsin napakka ja kohtuullisen nopea.

2 kommenttia:

Rixu kirjoitti...

Kuvat on ihania! Kävin siis lukemassa :)

-Rixu

Hanna Renvall kirjoitti...

Kiitos, Rixu :)