Knowing Miss Hanna

Ensiaskeleet baletin maailmaan

Menin ensimmäiselle balettitunnilleni 8-vuotiaana. Monet luokkatoverini harrastivat balettia ja he yhyttivät minuakin tanssimaan. Se kuulemma vaikuttaisi positiivisesti jopa koulun voimistelun arvosanoihin!

Muistan, että ennen kuin balettitunnit tulivat kohdallani ajankohtaisiksi, ystäväni Mallan olohuoneessa vietettiin yksi jos toinenkin balettisessio, jonka aikana minut vihittiin tanssitaiteen jaloihin saloihin. Niinpä olin lopulta sangen vakuuttunut balettituntien tarpeellisuudesta ja sain äidinkin ymmärtämään, että baletista olisi minulle valtavasti hyötyä.

Näin jälkeen päin tuo hyötynäkökulman painottuminen tuntuu jotenkin huvittavalta, mutta minä olin rationaalinen pikkuneiti ja suhtauduin asioihin hyvinkin käytännöllisesti :)

En suinkaan päässyt siihen hienoon balettikouluun Helsingin Punavuoressa, jossa kaverini kävivät, vaan äiti etsi minulle halvemman koulun lähempää. Ehtona nimittäin oli, että minun tulisi kulkea tunneille itse, koska äiti ei ehtisi minua kuljettamaan töidensä takia. Kohtalon sormi osoitti Rita Laustiolan balettikouluun Itä-Helsingin Puotilassa.

Tästä pyöräkellarin ovesta kuljettiin balettitunneille. Kuva on otettu nostalgiselta retkeltä Rusthollarintie 11:een kaksikymmentä vuotta lapsuuden balettituntien jälkeen! (Kuva Hannan oma)

Koulu sijaitsi 50-luvun kerrostalon kellarikerroksessa, pyöräkellarin ja pesutuvan yhteydessä. Sisäänläynti oli pihan puolelta ja kellarin seinät olivat paksua valkoiseksi kalkittua tiiltä tai harkkoa, katto oli matalalla ja itse "sali" oli kaksiosainen. Toisessa osassa oli vanha piano ja sillä puolella treenasivat yleensä vanhemmat ja edistyneemmät oppilaat. Nuoremmat tulokkaat saivat paikkansa toiselta puolelta salia. Seinillä kiersivät tangot, mutta peilejä ei ollut.

Olimmepa me todellinen tähtiryhmä :D Kuva ensimmäiseltä näytetunniltamme syyslukukauden päätteeksi. Minä edessä sinisissä vermeissäni, voi jestas tuota vaatetusta ja habitusta! (Kuva Hannan oma)

Rita Laustiola oli tanssinut joskus Kansallisbaletissa ja muuttanut sitten Ruotsiin. Muistan hänen puhuneen ruotsia sujuvasti ja siksipä meillä oli aika monta ruotsinkielistä oppilasta. Rita oli aloittaessani ehkä n. 50-55-vuotias ja hänellä oli platinanvaalea tukka. Yleensä hän opetti mustissa trikoissa ja neulepaidassa, vyötäröllä saattoi olla jokin huivi sitaistuna kiinni. Rita oli ihan mukava, mutta vähän etäinen ja aika tiukka.

Jostain syystä Rita tykästyi minuun ja sain paikkani oman ryhmäni eturivistä. Myös esityksissä olin aina edessä ja vähitellen sain myös pieniä duo- tai soolo-osia. Ritalla oli tapana ohjata parhaat oppilaansa Oopperan balettikouluun, jonne he järestään pääsivätkin. Minua hän ei kuitenkaan koskaan kehottanut pyrkimään oopperaan. Olin vähän ymmälläni, koska Rita selvästi piti minusta ja kannusti minua, ja koitin aina hoitaa osuuteni niin hyvin kuin osasin. Sain varvastossutkin ensimmäisten joukossa, joten en oikein ymmärtänyt miksei kutsu oopperaan käynyt minulle! Niinpä sitten kolmen vuoden kuluttua aloittamisesta päätin lopettaa baletin, koska eihän siitä ollut enää mitään varsinaista hyötyä...

Vasta joitakin vuosia sitten äitini kertoi, vähän kuin sivulauseessa, kuinka Rita oli sanonut hänelle, että Hanna on niin kovin lahjakas, mutta kun hänellä on niin paha notkoselkä!!! Siis täh?! Ja minä kun luulin tuohon päivään asti olleeni aina täysin lahjaton! Mutta ehkä hyvä niin, olenpahan aina tehnyt kaksin verroin töitä sen lahjattomuutenikin edestä :)

Mutta sen verran tuli suru sen notkoselkäisen pikku-Hannan puolesta, että ajattelin, että koskaan kenenkään oman oppilaani tie balleriinaksi ei tule tyssäämään notkoselkään. Sillä kenelläpä 8-10-vuotiaalla ei olisi notkoselkää, asiahan korjaantuu oikealla treenauksella ja kun vatsalihakset ja ylävartalon kannatus iän myötä vahvistuvat!

Pikku balleriina selkä vähän notkolla.
Tuskinpa hänen kehityksensä siihen tyssää!

Sivuaskelia

Vaikka olinkin jo päättänyt jättää baletin taakseni, tein vielä vuoden kuluttua paluuta sen pariin muutettuamme Töölöön. Silloisessa Apollon Yhteiskoulussa piti balettitunteja Outi Rahi-Nurmimaa, jonka oppilaaksi siirryin. Outi oli tosi paljon tiukempi kuin Rita ja hän patisti minua kovasti eteenpäin, ja niinpä minulla oli kohta tunti myös Ranskalaisella koululla Eirassa. Vaikka sain kavereita näistäkin ryhmistä ja pärjäsin tunneilla ihan hyvin, jokin siinä kuitenkin tökki. Taisin jättää baletin kesken jossain vaiheessa kevätkaudella, sillä en ainakaan muista olleeni mukana enää kevätnäytöksessä. Ajattelin baletillisen elämäni lopultakin olleen nyt siinä.

Yläasteella olin aina se liikunnallisesti lahjaton, vaikka ala-asteella olin vielä ollut hyvä kaikissa nopeutta vaativissa lajeissa. Olin ketterä sprintteri, joten pärjäsin pituus- ja korkeushypyssä ja lyhyissä juoksumatkoissa, mutta en tosiaan ollut mikään kestävyys-, voima- tai välineurheilija. Kaikkinaiset pallot ja mailat ja niiden ympärille kehitetyt pelit olivat kauhistus, joten aloin vähitellen uskoa, ettei mikään liikunnallinen ollut minun juttuni.

Ja silti tanssi kummitteli taustalla. Paras kaverini ja minä rakastimme vanhoja musikaaleja, joten päätimme mennä stepin alkeiskurssille. Rautatientorin laidassa sijaitsi tuolloin tanssikoulu Dance Factory, ja siellä opettelimme stepin saloja Kristiina Jokivuoren oppilaina. Steppi oli hurjan hauskaa tiettyyn pisteeseen asti, mutta alkeis- ja alkeisjatkokurssien jälkeen tunnit muuttuivat aika vaativiksi ja totesimme kaverini kanssa, ettemme jaksa panostaa siihen niin paljon kuin pitäisi. Niinpä steppikin jäi.

Meillä oli kotona sääntö, että rahaa oli vain yhteen harrastukseen kerrallaan. Stepin jäätyä aloitin laulutunnit, joista olin haaveillut jo jonkin aikaa ja joita jatkoinkin menestyksekkäästi neljän vuoden ajan. Opettajani Anna-Maija Berner toivoi minusta ihan ammattilaulajaa. No, luulisi tämän olleen minulle mieleen ja tarpeeksi motivoivaa, mutta ei. Jokin masokisti minussa ajatteli, että laulaminen taisi olla vähän liian helppoa, että eihän mikään helppo juttu voisi olla tosissaan otettavaa :D Voi hyvää päivää! Ja arvatkaa vaan, niinpä sitten 18-vuotiaana palasin baletin pariin vielä kerran...